KeLyllä nuhainen kauden aloitus
KeLyn joukkue joutui otteluun vain kahden pakkiparin voimin, kun ykköspakkipari Antti Eskonpekka - Janne Peltoniemi oli sivussa. Eskonpekka loukkaantui valmistavissa harjoituksissa, ja Peltoniemen kohdalla flunssa esti pelaamisen. Lisäksi viime kaudella KeLyn kakkosjoukkueessa pelannutta Kalle Kuivalaakaan ei saatu kentälle. Ottelun edetessä Lyönnin puolustajat väsyivät Limingan jauhaessa välillä näyttäviäkin sommitelmia.
Koko joukkueen kunniaksi on hyvä todeta, että taisteluilme säilyi kuitenkin loppuun saakka, eikä peli mennyt leikkimiseksi missään vaiheessa, vaikka peli ratkesi käytännössä jo toisessa erässä. KeLyn avauspelaamisessa oli jopa maallikon silmin nähtävää tukkoisuutta. Etenkin ajoitusten kanssa pelaajilla oli hakemista, ja syötöt muuttuivat epätarkoiksi, jolloin pelitempo myös laski. Tämä sopi Limingalle, joka osasi kääntää pelin nopeasti vaarallisiksi maalintekopaikoiksi, joista se viimeisteli äärimmäisen kliinisesti. KeLyn peli tulee kuitenkin jatkossa parantumaan, kun uudetkin pelaajat saavat lisätuntumaa pelitapaan, ja nyt poissaollut kaarti palaa takaisin sairasvuoteelta.
- Antero Kantti
Kantin jälkikommentti blogiin:
Kantti ehti kiikaroida peliä lauteilta vain reilun erän verran. Näkemän perusteella sapiskaa saa kotijoukkueen puolustuspelaaminen, joka kulminoitui olemattomaan peittopelaamiseen. Maalivahti Isohookana heitettiin armotta viikatteen alle, ja jälki oli tuhoisaa.
Avauspelaamisessa liikeradat olivat vielä hakusessa, ja ajoituksissa luonnollisesti myös. Pallokontrollipelaamista tukevia pelitilanneratkaisuja nähtiin harvakseltaan. Puolustuspäässä sentään maltettiin rauhoittaa ja antaa aikaa vaihdoille.
Karvauspelaaminen oli seisovaa. Seisova vesi alkoi haista nopeasti. Liminka osasi puhkoa kohtuu vaivatta puolessa kentässä loikoilleen nopan, kun viisikon tiiviys hajosi parin haaston ja poikittaisyötön seurauksena.
Limingalle riitti pelin kääntäminen ja tonteilta säkittäminen.
Ennuste: KeLy parantaa tekemisen tasoa harjoituksissa, ja rinkiin saadaan lisää kokeneita pelimiehiä lasaretista. Kotipeli UIFK:a vastaan on sopiva mittari oman pelitavan tasosta. UIFK niisti harjoituspelissä Divaria pelaavan Merikosken, joten haastetta KeLyllä tulee olemaan. KeLy on perinteisesti nauttinut haasteista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti