maanantai 20. lokakuuta 2014

KeLy jatkaa voittojen tiellä

Kellon Lyönnin miesten edustusjoukkueen syysloman aloitusviikonloppuun oli ladattu tupla-annos matseja. Lauantaina joukkue punnersi pakkovoiton, 11-6, Oulun Yliopiston Urheiluseurasta. Sunnuntaina Lyönti tutustui Päijät-Hämeen maastoihin Sysmässä, jossa paikallinen Bandy Boys -88 isännöi Suomen cupin neljännen kierroksen ottelua, josta vieraat naulasivat jatkoaikavoiton lukemin 7-6.

Lauantain peli asennemittarina

Suomen cupin jatkopeli Sysmässä pyöri KeLyn pelaajien mielessä pitkin harjoitusviikkoa. Lauantain sarjapeli ennakkoon sarjan heikoimpiin joukkueisiin veikattua Oulun Yliopiston Urheiluseuraa vastaan toimi hyvänä asennemittarina. Keskittymisen oli pysyttävä käsillä olevassa hetkessä. Lyönti tuli peliin vahvasti sisään, ja otti heti komennon. Ensimmäinen erä kirjattiin vieraille 5-1.

Harri Keskisipilä urakoi mahtitehot
Toisessa erässä peliote lipsahti erän alussa hetkeksi isännille, jotka virittelivät kiriä parin maalin muodossa. Vieraiden kolmen kentän peluutus asetti matalatempoisessa pelissä oman haasteensa pelituntuman pitämiseksi. Lyönti löysi kuitenkin erän edetessä jälleen oman pelinsä ja nakutti erän loppupuolella neljä maalia. 

Kolmannesta erästä muodostui pitkälti muodollisuus. KeLy johti jo 10-3, mutta isännät pelasivat yritteliäästi loppuun saakka, ja heille kirjattu päätöserän voitto jätti vieraspelaajille sopivasti hampaankoloon seuraavaan kohtaamiseen. Loppulukemat 11-6 olivat lopulta kohtuullisen oikeutetut suhteessa kenttätapahtumiin.

Suomen cupissa hurmosta ilmassa

KeLy matkasi Sysmää kohti jo lauantai-iltana, ja yö vietettiin Pihtiputaan mökkimaisemissa. Näin joukkue oli sopivalla iskuetäisyydellä, ja otteluun valmistautumisessa oli tehty kaikki voitava. Sysmässä Lyönti vastaan asettui erikoisella tyylillä pelaava BB-88, joka sai vankkumatonta tukea äänekkäältä kotiyleisöltä. 
Anssi Karjalainen pelasi vahvat pelit
Ottelun alku oli tarkkavaista peliä. Kotijoukkue aloitti maalinteon neljän minuutin pelin jälkeen. Vieraat pääsivät koko ajan paremmin peliin mukaan ja viikonlopun suurin sankari Harri Keskisipilä (2+2) niittasi kaksi maalia erän puoliväliin tultaessa. Vieraiden pelihuumori oli koetuksella, kun heille tuomittiin viiden minuutin jäähy huitomisesta. KeLy värkkäsi nopeasti Juho Krankan (3+0) toimesta kolmannen maalin, mutta saman ylivoimakoostumuksen otteen herpaantuessa, pääsivät isännät peliin mukaan iskemällä alivoimamaalin. Näin erätauolle poistuttiin kihelmöivässä maalin vierasjohdossa.

Toiseen erään kotijoukkue tuli kovalla sykkeellä, ja tasoitus tuli reilun minuutin pelin jälkeen. KeLy toipui nopeasti takaiskusta, palaten kuskin paikalle Tuukka Kiviojan (1+0) viimeistelystä. BB-88 löysi kuitenkin jälleen keinon tasoittaa ottelu. Tästä kimpaantuneena vieraat lisäsivät puita uuniin, ja kotijoukkue joutui rikkomaan. Ylivoimapeli tuotti viimein tulosta erän lopulla, ja tauolle poistuttiin Lyönnin maalin komennossa.

Päätöerästä muodostui melkoinen trilleri. Jukka Kinnunen (1+2) johdatteli rangaistulaukauksesta vieraat kahden maalin karkumatkalle. Molemmissa päädyissä nähtiin hienoja suorituksia ja maalivahtien huippupelastuksia. Ennen viimeistä kymmenminuuttista KeLyn viisikot pelasivat itsensä pihalle, ja kotijoukkue punnersi kaksi maalia tuoden pelin tasoihin. Kotiyleisö sai tästä lisää virtaa, ja meno yltyi katsomossa. KeLy tiivisti peluutusta, ja pelirytmi alkoi löytyi hieman paremmin. Erän lopussa molemmille joukkueille kirjattiin jäähy. Kinnunen pääsi yrittämään toisen kerran rankkarista, mutta kotijoukkueen maalivahti venyi juuri ja juuri pallon tielle. Erän loppu meni virheiden kyttäilyyn. Niin edessä oli jatkoaika. 

Jatkoaikaan vieraat lähtivät selkeällä ajatuksella; ykkösketju saa luvan ratkaista ottelun. Ensimmäisessä vaihdossa Juuso Pohjonen kilauttikin reikäpallon tolppaan. Seuraavassa vaihdossa kakkosketju piti pallon omilla. Ykköskenttä kiitti lahjasta. Harri Keskisipilä lähetti vaikean maannuoliaisen reunasta maalinedustalle, jossa Juho Krankka runnoi pallon väkisin maaliin. Vieraiden voitontanssi kentällä saattoi alkaa.

Juho Krankka ratkaisi jatkoajalla
"Näin, että Kessu (Harri Keskisipilä) lähtee ampumaan reunasta. Maalivahti oli pudotellut paljon palloja eteensä ja ajattelin, että nyt olen ensimmäisenä irtopallossa. Vastustajan pakki yritti ottaa niskalenkkiä, mutta sain ujutettua pallon maalivahdin ohi. Yksi maukkaimpia maaleja vähään aikaan", tunnelmoi jälleen tärkeimmällä hetkellä onnistunut maalitykki Juho Krankka.

Pelaajavalmentaja Kinnunen summasi viikonlopun antia tyytyväisenä. "Lauantain peli toimi hyvänä asennemittarina keskittymisen suhteen. Selvisimme onneksi pelistä kohtuullisen vähällä energialla, joten pääsimme latautuneena cupin otteluun. Emme saaneet ihan parasta irti Sysmässä. Kotijoukkueen kunniaksi pitää sanoa se, että heidän pelisuunnitelmansa pienessä kaukalossa oli kyllä hankala pala purtavaksi. Kovalla asenteella he pelasivat ja pakottivat meidät jatkoajalle. Hienoa, että Juho onnistui jatkoajalla. Näin meidän tarina saa jatkoa. Meillä on kolme hyvää kenttää, jotka pystyvät kaikki pelaamaan hyvää salibandya kakkosen tasolla. Se on vahvuutemme." 

KeLyn pelit jatkuvat jo lauantaina vieraspelillä vanhaa kiistakumppania, Kajaanin Papasta vastaan. Seuraava kotiottelu on ennakkotiedoista poiketen 2.11. sarjan mustaa hevosta, SBT Suolaa vastaan. Suomen cupin viidennen kierroksen otteluparit arvotaan suorassa nettilähetyksessä tulevana perjantaina.

Antsan tähdet viikonlopulta:

*** Harri Keskisipilä - Tehot 4+5 kahteen peliin. Tekee ketjukavereistaan parempia tällä hetkellä.
** Anssi Karjalainen - Tulikaste kovassa paikassa. Piti tasonsa viikonlopun molemmissa peleissä.
* Juho Krankka - Lauantaina harvinaiset kiikarit, mutta ruuti oli kuivaa silloin, kun sen pitikin olla.


OYUS-matsin pöytäkirja.
BB-88-matsin pöytäkirja.

2 kommenttia:

  1. Millainen oli vastustajan erikoinen pelityyli? Tekstistä käy ilmi että kenttä on ollut ilmeisen pieni joten oliko kyseessä porukka joka yritti tehdä ns. ruukkilaiset Rantsilassa?

    VastaaPoista
  2. Pelasivat ovelasti ristipalloja ja isolla riskillä takatolpille. Jos vastassa olisi ollut ruukkilainen jengi, olisi käynyt kylmät. Onneksi saimme vain ajaa Rantsilan askin ohitse pitkin liukasta ja pimeää nelostieltä. 😋

    VastaaPoista