On pimeä lokakuinen ilta vieläkin pimeämmällä Urheilutalon käytävällä. On syysloman maanantai. Vain vähäistä liikettä. Ei pipo silmillä laahustavia toolbag-sankareita. Ei discopopin tahtiin hyppiviä mammoja. Uninen tunnelma leijuu harmaana koko käytävän pituudelta.
Pukukoppi kolmosen ovi avautuu. Hiljaa, mutta määrätietoisesti. Tutun oloiset kasvonpiirteet kätkeytyvät rehottavan lomaparran taakse. Sunnuntaina vieraaksi asettuvan joukkueen soihdunkantaja, nimeltämainitsematon maaliruisku avaa oven. Samalla hetkellä lukemattoman määrän kakkosen pelejä luutineen vastustajan alakerran kivijalan leukaperät ilmestyvät peittämään oven karmin. Jotain kummaa on tekeillä.
Sali onkin jo vapaa. OYUS sai harjoituksiinsa porukan kokeneimmat pelaajat, kun nuorisokaarti painaa pitkää iltaa opiskelijakinkereissä. Karmea tilanne sunnuntain peliä ajatellen. Kotijoukkueen valmennus tarjoaa kyynel poskellaan mahdollisuuden tulla mukaan harjoittelemaan Kosken mukaan. Tarjoukseen sisältyy koira haudattuna: huoltava kuntopiiriharjoitus.
Kokeneet konnat haistavat mädän raadon jo kaukaa. Vaikka käsitteen todellinen sisältö on fyysisesti avamaatta, eivät näillä aamuilla koristellut aseveljet astu enää naamioimattomiin miinoihin niin kuin se entinen rintamamies. Kuin salaman iskusta painuvat pipot syvemmälle päähän. Kiitokset "hienosta" tarjouksesta jäävät leijumaan pölyisen lattian tuntumaan, pelaajien poistuessa kohti unisen käytävän päätyä. Viimeisenä henkäyksenä käytälle jää tulevia pelajaapolvia muistuttamaan kaiku; "on tässä tullut jo tähän ikään treenattua."
Hölmistynyt Merikosken valmennusjohto haukkoo henkeään unisen käytävän unisimmassa kohdassa. Vain vaivoin voidaan huomata, että säikähtäneet pelaajaparat unohtivat avaimen pukkarin oveen. Suuresta kunnioituksesta, ja vielä suuremmasta myötätunnosta hienoja urheilijoita kohtaan, päättää valmennusjohto palauttaa avaimen vahtimestareille. Näin pojat säästyvät elämänsä suurimmalta löylyltä, joka Urheilutalolla annetaan avaimensa hukanneille tunareille.
Erikoisista sattumuksista huolimatta, ja pienen aikalisän turvin, Merikosken valmennusjohto saa kerättyä itsensä. Kymmenen minuuttia myöhemmin alkaa huoltava harjoitus aivan ajallaan, ja oudot tapahtumat lokakuisen Urheilutalon käytävällä painuvat unholaan. Armottoman hikinen latautuminen sunnuntain matsiin on alkanut.
------
Kuka saa löylyttää ja ketä? Onko pukkarin avain jälleen letkan viimeisellä miehellä? Toimivatko Urheilutalon kirkkaat valot niin salissa kuin sosiaalitiloissakin? Tule, ja totea kaikki tämä sekä paljon muuta.
Merikoski SBT - OYUS sunnuntaina Oulun Urheilutalolla kello 19.00!
Liput 3 €. (Ei sisällä huoltavaa harjoitusta!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti