sunnuntai 20. joulukuuta 2015

KeLy nujersi Josban

Kellon Lyönnin miesten edustusjoukkueen pelit jatkuivat 19.12. kotiottelulla Joensuun Josbaa vastaan. Lyönti pelasi itselleen kotivoiton väkevän esityksen jälkeen lukemin 7-5 (3-1, 3-1, 1-3).

Vahva viisikkopelaaminen voiton taustalla

Josban kovaan liikkeeseen ja henkilökohtaiseen taitoon perustuva pelitapa oli ennakkoon varsin hyvin tiedossa. KeLy lähti pistejahtiin ajatuksenaan pyrkiä saamaan Josba pois vahvuusalueeltaan. Suunnitelma lähti toimimaan varsin mallikkaasti heti avauserässä. Alussa tosin Josba loi vaarallisemmat tekopaikat, mutta viimeistelyn ontuessa sai Lyönti omat mahdollisuutensa, jotka se käytti hyväkseen. Ensin Eerik Lukkari (2+0) avasi maalihanat kaukolaukauksella. Toni Luokkanen (1+1) kasvatti isäntien johtoa napakalla rannelaukauksellaan ja Toni-Matti Koskelo avasi divariuransa maalitilit hienon Niko Shonoron (0+1) pallonriiston jälkeen. Josba osui erän lopulla kertaalleen.

Toisen erän alkupuolisko oli isännille hankalampi, mutta jälleen jedisoturin lailla torjunut maalivahti Jesse Kamula selvitti pahimmat tilanteen yhdessä vakuuttavasti pelanneen puolustuksen kanssa. Erän puolivälissä Lyönti tiivisti peluutusta, minkä myötä pelin painopiste siirtyi enemmän vieraspäätyyn. Konsta Kivioja (1+0) löi oman irtopallonsa verkon perukoille erän puolivälin lähestyessä. Pian tämän jälkeen Eetu Ruonala (1+1) kasvatti KeLyn johtoa divariuransa avausmaalilla. Josba kuittasi maalin omalla osumallaan, mutta heti seuraavassa vaihdossa Esko Seppälä (1+0) sijoitti reikäpallon vuorenvarmasti maalin perukoille. Tauolle siirryttiin näin KeLyn komennossa lukemissa 6-2.

"Nostan isosti hattua pelaajille. He toteuttivat tänään yhdessä tehtyä suunnitelmaa erinomaisesti. Jokainen toi oman parhaan osaamisensa pöytään. Näin syntyy joukkueen voitto. Yllättävän kauan Josballa kesti päästä kunnolla peliin mukaan. Olisimme paremmalla viimeistelyllä voineet johtaa peliä avauserän jälkeen viidellä maalilla, ja kolmannessa erässä oli vielä lukuisia maalipaikkoja ottelun paketoimiseen. Onneksi puolustus piti taas lopussa hienosti Jessen suurella avustuksella. Olemme pistetavoitteessa syksyn osalta, pelimme on kehittynyt ja itseluottamuksemme on kasvussa. Joukkue on ansainnut nyt pienen hengähdystauon. Hienot hetket syntyvät suurista mahdollisuuksista. Keväällä meillä on käsissämme juuri sellainen. Odotan joukkueelta työntäyteliästä ja väkevää kevätjaksoa", jutteli ottelun jälkeen ajatuksensa KeLyn päävalmentaja Janne Krankka. 

Lopusta selvittiin kunnialla

Kolmas erä alkoi isäntien kannalta synkästi. Josba sai onnekkaan pallonriiston ja naulasi armotta kavennuksen heti erän avausminuutilla. Lyönti ei onneksi hätääntynyt tästä vaan peli soljui tasaisesti päädystä päätyyn kunnes vieraille tuomittiin viiden minuutin jäähy korkeasta mailasta. KeLyn ylivoimapeli ei aluksi lähtenyt sujumaan toivotulla tavalla, joten kuviot piti hienosäätää aikalisän avulla. Suunnitelu tuotti tulosta nopaeasti,  kun Eerik Lukkari vei kotijoukkueen jälleen neljän maalin karkumatkalle. Tarjoilijana toimi kevään karsintojen sankari ja nyt divaridebyyttinsä pelannut Matias Moilanen (0+1). 

Josba löi kaiken tiskiin viimeiselle kympille. KeLy haki vastavoimaa hurjaan vyörytykseen muokkaamalla ketjuja. Ennen erän puoliväliä nähtiin ensimmäinen kavennusmaali ja KeLylle tuomitun jäähyn aikana vieraat tulivat jo kahden maalin päähän. KeLyn puolustus kokosi kuitenkin rivinsä ja kello tikitti kovaa vauhtia kohti loppua. Josban aikalisä reilut viisi minuuttia ennen loppua antoi kotijoukkueelle mahdollisuuden selkeyttää peluutustaan. Yhdessä Kamulan paraatipelastusten kanssa tämä riitti lopulta turvaamaan KeLyn voittolukemiksi 7-5. 

KeLyn pelit jatkuvat heti uudenvuoden avausviikonloppuna, kun kovaa kuntoa uhkuva SB Vaasa saapuu Kastelliin 2.1. ja heti seuraavana päivänä Loviisan Tor marssii Lyönnin vastustajaksi.

Antsan tähdet
**** Jesse Kamula - Antoi mahdollisuuden voittaa isoilla ja pienillä torjunnoilla. 
*** Matias Moilanen - Vakuuttava ensiesiintyminen divaritasolla 
** Eetu Ruonala - 1+1 ja varmaa peliä kovaan paikkaan pitkän loukkaantumisen jälkeen. 
* Antti Eskonpekka - Vaatimaton työmyyrä hapotti vastustajansa jokaisessa kaksinkamppailussa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti