tiistai 24. marraskuuta 2015

KeLy tyhjin käsin kotiin etelästä

Kellon Lyönnin miesten edustusjoukkueen raskaat vieraspeliviikonloput huipentuivat Helsingissä ja Lammilla. Lauantaina kotijoukkue Erä Akatemia ratkaisi vahvan alun turvin voiton itselleen lukemin 7-4 (4-1, 1-1, 2-2). Sunnuntaina sisuuntunut KeLy joutui myös taipumaan Lammilla sarjan kärkijoukkueisiin lukeutuvalla Lammin Salibandylle lukemin 4-3 (1-2, 2-0, 1-1).
 
Väsymys painoi taustalla
 
Lyönti lähti matkaan perjantaina. Lauantain peli alkoi myöhään ja se asetti suuren haasteen valmistautumiselle. Pitkä matkustaminen ja edellisten viikonloppujen kuormat painoivat selvästi pelaajien selkärepussa, kun jalka ei meinannut nousta avauserässä. Eerik Lukkari (2+0) vei vieraat johtoon, mutta tämän jälkeen Erä iski neljä maalia.
 
Toiseen erään vieraat sisuuntuivat, mutta tekopaikoille pääseminen tuotti suurta tuskaa. Jeppe Limma (1+0) onnistui maalinteossa. Erä hyödynsi huolimattomasti otetun jäähyn kautta tulleen ylivoimapelinsä ja piti eron kolmessa maalissa. Päätöserässä KeLyn kiri tuotti kaksi maalia, joista vastasivat Lukkari ja Niko Shnoro (1+0). Erän pystyessä samaan jäivät kaksi pistettä Erän haaviin.
 
Lammilla ryhtiliike
 
Lammille saapui selvästi sisuuntunut kellolaisryhmä. Taktiikaksi valittiin selvästi puolustavampi asenne. Lammi saatiin pidettyä pois vaarallisilta paikoilta, vaikka kotijoukkue vastasikin avausmaalista. Lyönti nousi ensin tasoihin Niko Shnoron (1+1) maalilla ja Jonne Härkösen (1+0) divariuran avausmaalilla vieraat menivät maalin johdossa erätauolle. Toisessa erässä Lammi painoi edelleen hurjasti päälle. Jesse Kamulan varmat torjunnat pitivät KeLyn mukana pelissä. Kaikkia Kamulakaan ei pystynyt liimaamaan. Lammin onnistui tasoittaa peli maalin takaa tulleella ilmaveivimaalilla. Pian tämän perään se rankaisi toistamiseen vastahyökkäysmaalin muodossa.
 
Päätöserään Lyönti saapui hyvällä ilmeellä ja punnersi itsensä tasoihin Eerik Lukkarin (1+0) maalilla. Erän puolivälissä nähtiin kuitenkin voittomaaliksi jäänyt osuma, joka pomppi maaliin KeLyn pelaajan jalkojen kautta verkon perukoille. KeLy yritti tasoitusta vielä ilman maalivahtia, mutta vedot jäivät piippuun hyvästä pyörittämisestä huolimatta. Näin Lammi vei pisteet maalin erolla.
 
"Helsingin peli oli meiltä kauden heikointa tekemistä. Herättelin joukkuetta vähän poikkeuksellisin keinoin ottelun aikana, mutta totuus on se, että menetimme ottelun jo ensimmäisessä erässä. Eihän tämä ole ensimmäinen kerta, kun näin käy. Se kuuluu ikävä kyllä usein sarjanousijan osaksi etenkin vieraspeleissä. Joukkue kokosi kuitenkin hienosti rivinsä ja ulosmittasi itsestään kaiken sunnuntaina. Tällä asenteella meidän pitää pelata myös loppukausi. Nyt kaivataan johtajuutta ja rohkeutta tekemiseen. Käsissämme on iso haaste, mutta myös upea mahdollisuus. Suuret hetket syntyvät suurista mahdollisuuksista", tuumaili KeLyn päävalmentaja Janne Krankka pelien päätyttyä.
 
KeLyn pelit jatkuvat 2.12. Limingassa. Seuraava kotipeli pelataan 19.12. Joensuun Josbaa vastaan. Vuodenvaihteen jälkeen on luvassa lisää kotipelejä, kun SB Vaasa (2.1) ja Loviisan Tor (3.1.)saapuvat Kastellin divarimatolle.
 
 
Antsan tähdet:
*** Niko Shnoro - Lupsakka kaenuulainen painoi kaksi maalia kahdesta paikasta. Tätä tarvitaan lisää
** Sami Mursu - Jaksoi raataa vaihdosta toiseen ja uskoa omaan tekemiseen
* Jeppe Limma - Kiersi pelipaikalta toiselle ja suoriutui aina vahvasti
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti